Rantasipi Ikaalisten kylpylä
Ikaalisten kylpylä on monipuolinen ja viihtyisä vapaa-ajan hyvinvointi- ja konferenssikeskus, joka sijaitsee luonnonkauniilla paikalla kalaisan Kyrösjärven rannalla, jonne pääsee hyvien liikenneyhteyksien avulla.
Ikaalisten kylpylässä voi lomailla, hemmotella itseään, virkistäytyä, helliä itseään erilaisissa hoidoissa, harrastaa monipuolisesti ja nauttia oman perheen tai ystävien seurasta.
Ikaalisten kylpylän huoneet sijoittuvat neljään eri hotellirakennukseen. Kylpyläkeskus Mainingin huoneet sijaitsevat samassa rakennuksessa kuin suuri osa alueen palveluista.
Etsitkö laadukasta hotellia Vantaalta, josta löytyy 


Hotel Haven kuuluu Small Luxury Hotels of the World –ketjuun, ja on ensimmäinen kyseisen ketjun hotelli Suomessa, Helsingin ydinkeskustassa, Kauppatorin idyllisessä ja merellisessä ympäristössä.
Hotelli Cumulus Kotka sijaitsee rauhallisessa Karhulan kaupunginosassa noin 7 kilometrin päässä Kotkan keskustasta kätevästi E18-moottoritien tuntumassa. Kodikas ja pirteä Cumulus Kotka sopii niin vapaa-ajan matkustajille kuin myös työmatkaajille. Palvelu on ystävällistä ja ilmapiiri leppoinen.
Cumulus Hämeenpuistosta on erinomaiset yhteydet Tampereen nähtävyyksiin. Puolen kilometrin päässä sijaitsevaan Muumilaaksoon ja kahden kilometrin etäisyydellä olevaan Särkänniemeen pääsee kätevästi Hämeenpuistoa pitkin kävellen. Teatteri ja stadion ovat myös kivenheiton päässä. Lentokentälle on vain 16 km.
Cumulus Kaisaniemi on yksi Cumulus-ketjun tyypillisimpiä hotelleja. Hyvä sijainti, siistit mutta hieman persoonattomat huoneet ja pääkaupunkiseudun bilepaketit tekevät hotellista kaikille sopivan majapaikan.
Aivan erilaisen hotelliyön Helsingissä tarjoaa entinen Katajanokan vankila. Nykyisin nimellä Best Western Hotel Katajanokka kulkeva hotelli on tasokas yösija. Best Western on maailman suurin hotelliketju ja Katajanokalla on sen ensimmäinen Premium-tason hotelli Suomessa.
Nokialla sijaitsevassa Rantasipi Edenissä on mukava viettää koko perheen yhteinen kylpyläloma.